SEB Tukholma

Vilkas keskittymä, joka kutsuu spontaaneihin kohtaamisiin ja vuorovaikutukseen

Kun yksi Ruotsin suurimmista pankeista muuttaa kolmesta eri toimipaikasta yhteen, tuloksena on 72 000 neliömetriä toimitilaa , 600 kokoushuonetta ja 4 500 työntekijää. Solnassa Arenastadenissa sijaitseva SEB:n pääkonttori on Ruotsin kaikkien aikojen suurin toimistoprojekti.

SEB halusi muuttaa kolmesta eri Tukholman toimipisteestä yhteen lisätäkseen tehokkuutta ja yhteistyötä. Kyseessä oli valtava logistinen projekti, joka tapahtui kahdessa vaiheessa. Kolmiosaisessa rakennuksessa on yhteensä 4500 työntekijää, joilla kaikilla on käytössään oma työpöytä.

Tulevaisuuteen varautumista

Pääkonttorin sisustussuunnittelusta vastanneella Wingårdhsilla oli tärkeänä tehtävänä kestävän ratkaisun luominen.
– Tällaisen valtavan projektin kohdalla tärkeämpää on ajattomuus kuin trendikkyys, sanoo Wingårdhsin sisustusarkkitehti Helena Toresson. Nykytrendien sijaan katse on suunnattava yrityksen arvoihin.

Aikaa kestävien tilojen luomisessa on kyse muustakin kuin työskentelytavoista ja ilmeestä. Tärkeää on huolehtia myös siitä, että sisustus täyttää vaatimukset vuodesta toiseen.
– Kyse on kestävän sisustuksen luomisesta huonekaluilla, jotka kestävät kulutusta ja materiaaleilla, jotka vanhentuvat arvokkaasti, sanoo Wingårdhsin sisustusarkkitehti Sara Helder.

Kaikkien kalusteiden toimittamisen ja asentamisen lisäksi Input interior on huolehtinut myös siitä, että kalusteet täyttävät kestävyys-, ergonomia- ja laatuvaatimukset. Input interiorin tarjoama IMS-palvelu (Internal Management System) antaa lisäksi SEB:lle mahdollisuuden valvoa kalusteiden kiertoa itse. Järjestelmässä luodaan kaikki kalusteet kattava rekisteri merkitsemällä kukin tuote yksilöllisellä QR-koodilla, joka ladataan tietokantaan. Tämä työkalu helpottaa myöhempää inventointia tai uudelleenjärjestelyä.

SEB:n sisustus- ja designvastaava Anna Sandefeldt on sitä mieltä, että järjestelmä on toiminut todella hyvin.
– Nyt voimme helposti seurata, mitä kalusteita meillä on ja missä niiden pitäisi olla. Joustavuus on meille tärkeää, ja joskus se edellyttää uudelleenjärjestelyä, esimerkiksi toimistotilan muuttamista kokoushuoneiksi ja päinvastoin. QR-koodit ovat silloin tosi käteviä, koska niiden avulla saamme tarkan kokonaiskuvan ja voimme suunnitella muutoksia.

Spontaaneita kohtaamisia

Suuri määrä istumapaikkoja ja joustavat ratkaisut mahdollistavat työskentelyn ja kokousten pitämisen missä tahansa.
– SEB:n toiveena oli, että ihmiset näkisivät ja kohtaisivat toisiaan aiempaa spontaanimmin. Koska heidän liiketoimintansa oli aikaisemmin jaettu kolmeen toimipisteeseen, tavoitteena oli luoda ”yksi SEB”, joka tuo kaikki työntekijät yhteen ja ohjaa heidän liikkeitään siten, että he kohtaavat toisensa, Helena Toresson kertoo.

Kolme rakennusta on yhdistetty toisiinsa, ja niissä on neljä atriumia, jotka edistävät kohtaamisia, vuorovaikutusta ja viestintää.
– Atriumeilla on erilaisia funktioita. Niistä ensimmäisessä on tavoiteltu sykettä: täynnä elämää ja liikettä. Se on tulijoiden ensikosketus SEB:iin ja sen läpi kuljetaan viimeisenä kotiin lähdettäessä. Vilkkaimmalla alueella sijaitseva baristabaari tarjoaa suojaa ja erilaisia istuinalueita: baarijakkaroista lounge-kalusteisiin. Toinen atrium perustuu joustavuuteen: siellä on suuret istumaportaat, pinottavia huonekaluja ja tuolia, joita voidaan siirrellä SEB:n tarpeiden mukaan. Kolmannessa atriumissa on rennompi ja kodikkaampi tunnelma. Neljäs atrium toimii vaihtoehtona omalle työpisteelle, toteaa Sara Helder.

Jätä yhteydenottopyyntö

Jätä yhteystietosi niin otamme sinuun yhteyttä!

Kiitos

Palaamme sinulle mahdollisimman pian.

Takaisin lomakkeeseen
Pahoittelemme.

Odottamaton tekninen virhe, yritä ystävällisesti uudelleen.

Takaisin lomakkeeseen