Scolare & Enoteca Banco Vini

Vanhoissa pankkitiloissa Helsingissä sijaitsee pieni pala Italiaa – uniikki persoonallinen ravintola Scolare ja Enoteca Banco Vini -viinibaari ovat avanneet ovensa kiertotalouden mukaisella konseptilla.

Postipankin kulmana tunnetulla alueella rakennus on nimensä mukaisesti toiminut aikaisemmin pankkikiinteistönä. Uuden Scolare ravintolan ja Enoteca Banco Vini -viinibaarin takana on Michelin-tähtiravintola Olon ympärille kasvanut persoonallisten ravintoloiden ryhmä Olo Collection, johon kuuluu kahdeksan ravintolaa Helsingin keskustassa.

Kun projektitiimi vieraili tiloissa ensimmäistä kertaa, kokonaisuus ei jäänyt tyhjäksi vaan se herätti heti tunteita ja tiimi ymmärsi nopeasti tilan mahdollisuudet.

– Haluamme paikan tuntuvan kodikkaalta ja herättävän tunteita ja vieraillessamme tiloissa ensimmäistä kertaa ymmärsimme heti, että tämä on oikea paikka. Halusimme luoda fiiliksen, että ravintola on ollut täällä jo pitkään ja uskon, että olemme onnistuneet siinä, luova johtaja Pekka Terävä Olo Collectionilta kertoo.

Olo Collection minimoi projektin hiilijalanjäljen hankkeen kaikkien osa-alueiden osalta. Yritys keskittyi muun muassa uusien huonekalujen hankinnan sijaan uudelleenkäyttöön, käytettyihin kalusteisiin ja entisöintiin.

Input interior oli mukana projektissa toimittajana sekä yhteistyökumppanina avustaen kierrätettyjen kalusteiden etsimisessä sekä entisöinnissä hyödyntäen laajaa kokemustaan ja projektiosaamistaan sekä löytäen uusia keinoja uudelleenkäyttöön konseptin mukaisesti.

– Projektissa hyödynnettiin paljon käytettyjä tuotteita ja osa niistä kerättiin Olo Collectionin omista varastoista. Vain huonokuntoiset huonekalut kunnostettiin ja entisöitiin – muutoin ne käytettiin olemassa olevassa kunnossa. Useita tuoleja ja nojatuoleja myös uudelleenverhoiltiin, kertoo Account Manager Tanya Liuko Input interiorilta.

Tilat hyödynnettiin alkuperäisessä kunnossa

Tilojen peruskorjauksen ja purkutöiden yhteydessä esille tulleet rosoiset punatiili- ja betonipinnat hyödynnettiin sellaisenaan ilman uudelleenpinnoitusta. Seinien tiilenpunainen väri peilautuu kalusteiden verhoiluissa saaden kontrastia myös oliivinvihreistä verhoiluista.

Rakennuksen alkuperäinen kattoikkuna sijaitsee keskeisellä paikalla – huoneen sydämessä tuoden mukanaan valoisuutta ja syvyyttä tiloihin ja on yksi niistä osista, joihin Franz Design on panostanut työssään säilyttäen tilojen alkuperäisen luonteen ja tunnelman.

– Ravintolassa on iloinen ja rento fiilis – joka heijastaa vanhan pankkihallin “elänyttä elämää”. Toivoisimme, että tila inspiroi asiakkaat yksilölliseen kokemukseen ilman ennakko-odotuksia. Ei ole oikeaa tai väärää tapaa katsoa tai kokea, sanoo Senior Designer Lauri Skyttä, Franz Designilta ja jatkaa:

– Sisustuskonsepti ei peilaa vain italialaista ravintolaa vaan halusimme luoda ravintolan, joka voisi yhtä hyvin olla Italiassa. Siitä, mitä italialainen ruoka oikein on, keskustellaan paljon – meille se on hyviä raaka-aineita, ruuan kunnioittamista ja vahvoja perinteitä. Toivomme sen heijastuvan myös sisustuksesta, Lauri Skyttä sanoo.

Tanya Liuko korostaa, että kiertotaloutta peilaava visio on huomioitu projektin jokaisessa osa-alueessa ja se heijastuu vahvasti myös lopputuloksessa.

– Yhteistyö on sujunut hyvin kaikkien osapuolten välillä ja yhteiset vahvat kiertotalouden arvot läpäisivät koko hankkeen alusta loppuun asti. Scolare ja Enoteca Banco Vini tarjoavat mieleenpainuvan elämyksen ja houkuttelevat paljon palaavia kävijöitä, hän päättää.

Jätä yhteydenottopyyntö

Jätä yhteystietosi niin otamme sinuun yhteyttä!

Kiitos

Palaamme sinulle mahdollisimman pian.

Takaisin lomakkeeseen
Pahoittelemme.

Odottamaton tekninen virhe, yritä ystävällisesti uudelleen.

Takaisin lomakkeeseen