Workery+ Vallila
Leipomona ja myöhemmin teollisuustilana palvellut rakennus on muutettu tulevaisuuden työtilaksi. Workery+ Vallila on palkittu, älykäs toimistorakennus, jonka keskiössä ovat tekniset innovaatiot, vastuullinen sisustus ja uudet työskentelytavat.
Hankekehittäjä ja rakennusyhtiö YIT, PR-toimisto Miltton ja IT-yritys Microsoft laativat julkaisun toimistotyön tulevaisuudesta. Julkaisun tulosten perusteella syntyi ainutlaatuinen tila palveluna -konsepti, jonka pilottina toimii Workery+ Vallila.
Teknologiset innovaatiot ovat vahvasti esillä Helsingin kantakaupungissa sijaitsevassa hiljattain remontoidussa toimistorakennuksessa. Oma mobiilisovellus toteutettiin toimimaan moneen: sen kautta käyttäjä pääsee sisään tiloihin, varaa työpisteen tai kokoushuoneen sekä kommunikoi muiden käyttäjien kanssa. Kyseessä on digitaalinen alusta, joka lisäksi esimerkiksi optimoi ilmanvaihdon määrää käyttäjämäärän perusteella ja tarjoaa kerätyn kävijädatan avulla arviota lounasasiakkaiden määrästä ravintolalle.
Älykkään rakennustekniikan lisäksi projektin keskiössä oli kestävä kehitys. Suunnittelutoimisto Fyra on luonut tilakonseptin, joka kestää aikaa ja toimii rinnakkain modernin teknologian kanssa. Kalusteiden toimituksesta ja asennuksesta vastannut Input interior oli mukana minimoimassa ekologista jalanjälkeä ja luomassa dynaamisia tiloja, joita voidaan kehittää edelleen käyttäjien tarpeiden mukaan.
Työn tulevaisuus
YIT:n, Milttonin ja Microsoftin julkaisu ”Vuosi nolla – 7 oppia työn tulevaisuudesta” osoittaa muun muassa sen, että perinteinen toimistoympäristö on muuttumassa. Monipaikkaisen työn lisääntyessä toimistojen käyttö muuttuu. Uusien asiakastarpeiden pohjalta luotiin Workery+. Konsepti, jossa yhdistyvät co-working-tilan yhteisöllisyys ja joustavuus perinteisen toimiston yksityisyyteen ja pysyvyyteen. Tässä liiketoimintamallissa asiakkaat maksavat tiloista ja palveluista käytön mukaan perinteisten neliöpohjaisten vuokrasopimusten sijaan.
– Workery+ Vallila on uusi konsepti, ja on ollut jännittävää olla mukana prosessissa ja mahdollistaa hankkeen visio. Rakennuksen jokainen osa on huolellisesti suunniteltu yhdistääksemme teknologian sisustukseen, kertoo projektipäällikkö Janne Härmä Input interior Helsingistä.
Historiallinen luonne
1930-luvulta peräisin oleva rakennus on parin vuoden kehitystyön jälkeen jälleen täynnä elämää. Vaikka paljon onkin uutta, alkuperäistä arkkitehtuuria on säilytetty ja eri ajanjaksoja edustavat uudistukset ovat erotettavissa.
– Suojeltuja historiallisia yksityiskohtia haluttiin korostaa – tämä välittyy erityisesti aulassa, joka oli aiemmin osa vanhaa leipomorakennusta. Aulan suojellut rautalattiat palautettiin entiseen loistoonsa. Koko sisääntulokerros toimi inspiraationa teollisen tunnelman toistamiseen läpi tilojen, kertoo sisustusarkkitehti Anu Latvala Fyralta.
Modernit elementit täydentävät rakennuksen vanhempia osia, ja yhtenäisen tunnelman luomisessa väri- ja materiaalivalinnoilla oli tärkeä rooli.
– Tiettyjen tilojen voimakkaiden värien ansiosta erilaiset tilat erottuvat luontevasti toisistaan luoden vaikutelman yhteenkuuluvuudesta. Yhteistyössä idean takana olleen Fyran kanssa olemme luoneet uusia työpisteitä ja tiloja, jotka yhdistyvät toisiinsa värien avulla. Kyse on tasapainon löytämisestä vanhan ja uuden välillä, sanoo Janne Härmä.
Tulevaisuus keskiössä
Ekologisuus ja vastuullisuus olivat tärkeässä roolissa tilakonseptia suunnitellessa. Tiloihin haluttiin luoda ajaton, kiertotalouteen perustuva konsepti.
– Ympäristövaikutusten minimoimiseksi olemme pyrkineet välttämään tarpeettomia muutoksia ja sen sijaan pyrkineet käyttämään rakennuksessa jo olemassa olevaa materiaalia. Esimerkiksi valtaosa keittiön kodinkoneista ovat olleet kiinteistössä valmiina, mikä on sekä ekologinen, että taloudellinen säästö, sanoo Anu Latvala.
Rakennuksen tapahtuma- ja kokoustilat on nimetty maantieteellisten paikkojen mukaan ja toimivat näin maapallon symbolina. Varattavissa olevien huoneiden nimiä ovat esimerkiksi Borneo, Sahara ja Amazon. Luodakseen kiertotalouden mukaisen vaihtoehdon kalusteiden käyttöön Input interior on kehittänyt pitkän tähtäimen ratkaisun.
– Osana kestävää kehitystä olemme toteuttaneet ison osan sisustuksesta liisatuilla kalusteilla. Tämä tarkoittaa sitä, että joku muu voi antaa tuotteille uuden elämän, kun ne eivät enää täytä tarkoitustaan nykyisessä ympäristössään. Myös kunnostamalla voimme pidentää kalusteiden käyttöikää, päättää Janne Härmä.