Axis Communications

Kestävyys, esteettisyys ja ennen kaikkea vahva työntekijät huomioiva yrityskulttuuri ovat muokanneet Axis Communicationsin uutta pääkonttoria.

Koillis-Lundissa sijaitseva Axis Communicationsin pääkonttori sulautuu hyvin Ideon-alueen nykyisten rakennusten joukkoon. Yksi maailman johtavista videovalvontatuotteiden valmistajista perustettiin Lundissa vuonna 1984, ja se on kasvanut nopeasti sekä kansainvälisesti että kotimaassa.

Katseenkestävää

Axisin työntekijät yhdistävänä keskuksena toimivan kymmenkerroksisen ja 42 000 neliömetrin kokoisen toimistorakennuksen on suunnitellut Fojab Arkitekter. Rakennuksen julkisivu on päällystetty luonnonkivellä, jota täydentävät valkoisin lamellein kehystetyt suuret lasipinnat. Tiloja voi kuvata kauniiksi, mutta samalla vaatimattoman rennoiksi.

– Pohjoismaisten luonnonmateriaalien, kuten kiven ja puun ansiosta rakennus sulautuu hienosti maisemaan. Lisäksi materiaalit ovat laadukkaita ja esteettisesti kestäviä. Pyrimme siihen, että ulko- ja sisätilat ovat harmonisessa vuorovaikutuksessa keskenään ja annamme puulattioiden, kalkkikiven ja saarnirimoilla päällystettyjen seinien luoda valoisan, lämpimän ja kodikkaan ympäristön, kertoo Landén + Krantzin sisustusarkkitehti ja osakas Åsa Krantz, joka yhdessä tiiminsä kanssa vastasi kohteen sisustuksesta.

Kohteen huonekalut on valittu huolella, sillä niiden on oltava laadukkaita ja katseenkestäviä, mikä on johtanut moniin klassisiin ja ajattomiin tuotevalintoihin.

– Emme ole tinkineet kalustevalinnoissa, vaan olemme toteuttaneet ne Axisin ja omien toiveidemme pohjalta. Pyrimme löytämään parhaat ratkaisut, mikä onnistuikin kohtuullisen budjetin puitteissa. Projektin aikana saimme erinomaista apua Input interiorilta, joka vastasi hankinnoista, kertoo Åsa Krantz.

Oleskelutila kokoontumisia varten

Uusi pääkonttori toimii työpaikkana hieman yli 1 300 henkilölle, mutta se on myös kohtaamispaikka melkein yhtä monelle työntekijälle, jotka työskentelevät alueen viereisissä rakennuksissa. Kävijät toivottaa tervetulleeksi suuri ja valoisa sisäänkäynti, josta pääsee vastaanottoon, ravintolaan, kahvilaan ja erilaisiin kokoushuoneisiin.

– Sisäänkäynnissä liikkuu paljon ihmisiä, jatkuvasti matkalla jonnekin. Tilassa kuulee puhuttavan eri kieliä, ja vallitseva energia tuo mieleen kansainvälisen lentokentän, kuvailee Åsa Krantz.

Isokokoisen tilan keskipisteenä toimii podium. Se tarjoaa luonnollisen odotustilan ja kokoontumispaikan, josta voi tarkkailla ympäristöä ja tulla nähdyksi.

Parhaat työskentelytavat

Suurimman osan pääkonttorin tiloista vievät Axisin omat toimistotilat, joiden suunnittelussa on analysoitu tarkasti sekä liiketoimintaa että viiteryhmien toiveita.

– Suuri osa työntekijöistä on insinöörejä. He käyttävät työssään paljon laitteita ja tarvitsevat vain oman toimistotilan, jota voisi kuvailla laboratorioksi, sanoo Åsa Krantz.

Toimistojen lisäksi tilassa on myös ryhmätyöhuoneita ja pienempiä toimistotiloja eri käyttötarkoituksiin. Rakennuksen erilaiset alueet ja kohtaamispaikat edistävät ajatusten vaihtoa ja yhteistyötä.

– Olemme poimineet erilaisten työskentelytapojen parhaat puolet ja täydentäneet niitä erityyppisillä kokoustiloilla, joissa on erilaisia istuimia, kalusteita ja vaihteleva värimaailma. Täältä löytyy jokaiselle sopiva työpiste, Åsa Krantz sanoo.

On ollut tärkeää valita kokous-, konferenssi- ja projektitiloihin joustavia huonekaluja erilaisten tarpeiden täyttämiseksi.

– Kokoushuoneisiin valitut kalusteet tuovat tilaan hienosti vaihtelua. Korkeussäädettäviä pöytiä, pyörillä varustettuja tuoleja ja pinottavia jakkaroita, jotka helpottavat kalusteiden siirtämistä. Joissakin kokoushuoneissa on nojatuoleja, jotka sopivat hyvin rentoihin kokoontumisiin. Joustavia ja tarpeisiin sovitettuja ratkaisuja, sanoo projektiryhmän jäsen Erik Lundqvist Input interiorilta, joka toimi projektin kokonaistoimittajana ja joka alusta alkaen tuki tuotteiden valinnassa, budjetissa, hankinnoissa ja teki laajaa logistiikkatyötä.

Virkistäviä tiloja

Yhteisiä tiloja ja työpisteitä täydentämään on luotu monia viihtyisiä ulkotiloja, kaiken kruununa sky lounge. Tilat ovat avoimia kaikille, ja niiden tavoitteena on edistää työntekijöiden terveyttä ja hyvinvointia.

– On selvää, että työntekijät ovat täällä keskipisteenä. Heille halutaan tarjota vähän ylimääräistä. Toivomme yhdessä muiden toimijoiden kanssa, että olemme onnistuneet luomaan Axisin arvoja heijastavia ratkaisuja, joissa ihmiset ovat keskipisteenä, Åsa Krantz sanoo.

Jätä yhteydenottopyyntö

Jätä yhteystietosi niin otamme sinuun yhteyttä!

Kiitos

Palaamme sinulle mahdollisimman pian.

Takaisin lomakkeeseen
Pahoittelemme.

Odottamaton tekninen virhe, yritä ystävällisesti uudelleen.

Takaisin lomakkeeseen