Campus Eskilstuna

Eskilstuna on vanha teollisuuskaupunki, jossa sijaitsee monia viehättäviä tiilirakennuksia Eskilstuna-joen varrella. AIX on valinnut sisustuksen värimaailmaksi tiilen eri vivahteita käyttäen punaisen sävyjä tummimmasta rautaoksidinpunaisesta haaleaan pinkkiin. Sininen teema kuvaa jokea ja vettä.
Valoisaa ja lämmintä. Kerrokset on yhdistetty toisiinsa atriumeilla, mikä lisää opiskelijoiden ja opettajien välistä avoimuutta ja läheisyyttä.

Kaupungin uusi maamerkki ja ennen kaikkea noin 4 000 opiskelijan ja 300 työntekijän kokoontumispaikka. Eskilstunassa sijaitsevan Mälardalenin korkeakoulun koko toiminta on koottu kampukselle, jonka inspiraationa on toiminut kaupungin perintö ja ympäristö.

Campus Eskilstuna on 20 000 neliömetrin kokoinen, kuusikerroksinen uudisrakennus, jonka on suunnitellut tanskalainen arkkitehtitoimisto 3XN. Lasitettu julkisivu on yhdistetty Paul Hedqvistin vuonna 1933 suunnittelemaan uudistettuun ja suojeltuun kylpylärakennukseen. Kylpylän tunnelma on edelleen aistittavissa tässä nykyään kirjastona toimivassa osassa.

– Vanhemman rakennuksen alin kerros on rakennettu entisen uima-altaan pohjalle. Sieltä suuri portaikko johtaa toiseen kerrokseen, jossa on tallella uima-altaan reuna. Päällystimme pohjan ja portaat turkoosinsinisellä tekstiilimatolla. Se on yksi väriteemoistamme, joka on saanut inspiraationsa kaupungin läpi virtaavasta Eskilstuna-joesta, kertoo Annika Askerblom, joka yhdessä AIX Arkkitehdit -yrityksen Heli Vauhkalan kanssa vastasi Eskilstunan kampuksen sisustuksesta.

Toisen väriteeman he ovat poimineet Eskilstunan historiallisesta teollisuuskaupungista, jonka 1800-luvulta peräisin olevissa viehättävissä tiilirakennuksissa osa Mälardalenin korkeakoulun toiminnoista on aiemmin sijainnut. Tiilien erilaiset värisävyt tummasta rautaoksidinpunaisesta haaleaan pinkkiin toistuvat rakennuksen sisätiloissa ja korostuvat erityisesti yhtenäisinä lattiapintoina.

Kohtaamispaikka

Aikaisemmin korkeakoulun eri koulutusalat olivat jakautuneet ympäri kaupunkia. Kuuluvuuden tunteen lisäämiseksi ja selkeän symbolin luomiseksi Mälardalenin korkeakoulun kaikki toiminnot koottiin yhteen paikkaan. Prosessin aikana oli tärkeää säilyttää sekä opiskelijoiden että opiskelijoiden ja opettajien välille syntynyt läheinen yhteys.

– Rakennuksen jokaisessa kuudessa kerroksessa sijaitsevat atriumit luovat valoisan ja avoimen tunnelman. Jokaisesta kerroksesta avautuu näkymä koko rakennukseen. Nämä tilat toimivat opiskelijoiden ja opettajien kohtaamispaikkoina, Heli Vauhkala sanoo.

Campus Eskilstunan lämmin ja runsas värimaailma ja monet yksityiskohdat näkyvät erityisesti projektia varten suunnitelluissa
useissa erikoispuusepäntuotteissa. Lasi- ja peltijulkisivua tasapainottavat sisätilojen puuelementit, pääasiassa runsaasti käytetty saarni, mikä edistää harmonista vaikutelmaa. 

Aktiivisia tiloja

Ylimmässä kerroksessa on monitilatoimistoja, jotka ovat on hieman matalampia kuin opetuskerroksen tilat, joiden huonekorkeus on huikeat 3,40 metriä. Tekstiilit auttavat luomaan viihtyisän ja rauhallisen työympäristön. Uudet ideat haastavat jopa opiskelijoiden perinteiset oppimisympäristöt. Klassisten luentosalien ja luokkahuoneiden rinnalle on suunniteltu Active Learning Classrooms -luokkahuoneita, aktiivisempaa oppimista tukevia tiloja, jotka soveltuvat ryhmätyöskentelyyn, keskusteluihin ja päätelmien tekemiseen.

– Nimenomaan opettajamme toivoivat aktiivisen oppimisen luokkahuoneita. He kaipasivat pedagogiikkaan mukautettuja tiloja, jotka aktivoivat opiskelijoita ja tehostavat oppimista, kertoo projektipäällikkö Anna Gulyas Mälardalenin korkeakoulusta. Kollega Linda Redebrandt työskentelee tilasuunnittelijana ja on erityisen tyytyväinen opiskelijoiden työskentely- ja opiskelutiloihin.

– On hienoa nähdä, että kalusteet ja laitteet toimivat odotetusti ja niitä käytetään tarkoituksenmukaisesti. Opiskelijoita on paljon ja he pitävät erilaisista asioista. Heidän viihtyminen tekee meidät onnelliseksi.

Ajaton maamerkki

Input interior on toimittanut suurimman osan Campus Eskilstunan huonekaluista. Projektista vastaava Joakim Råberg kuvailee sisustusta harmoniseksi ja ennen kaikkea laadukkaaksi.

– Projektin laatutaso on vaikuttava. Suuri osa paikallisesti tuotetuista huonekaluista on valmistettu kestävistä ja laadukkaista materiaaleista. Ei kertakäyttökulttuuria, vaan aikaa kestävä sisustus. Projekti, josta koko kaupunki voi olla ylpeä.

Annika Askerblom ja Heli Vauhkala AIX Arkitekterista ovat yhtä mieltä siitä, että projektin lopputulos on laadukas, ja että  Campus Eskilstuna on kaupungin symboli.

– Projektiin sisältyi runsaasti yksityiskohtia ja tarkkaa suunnittelua. Sekä huonekalu- että materiaalivalintojen ansiosta Campus Eskilstuna tulee tuntumaan ajankohtaiselta monien vuosien ajan. Yhteys paikkaan ja kaupungin historiaan tekee siitä ajattoman, kun taas rakennus sellaisenaan tulee toimimaan ajankuvana

Jätä yhteydenottopyyntö

Jätä yhteystietosi niin otamme sinuun yhteyttä!

Kiitos

Palaamme sinulle mahdollisimman pian.

Takaisin lomakkeeseen
Pahoittelemme.

Odottamaton tekninen virhe, yritä ystävällisesti uudelleen.

Takaisin lomakkeeseen