Uusi sopimus Helsingin kaupungin toimistokalustehankinnoista

Input interior kasvattaa liikevaihtoaan pandemian aiheuttamasta haasteellisesta taloustilanteesta huolimatta ja on allekirjoittanut sopimuksen Helsingin kaupungin kanssa.

Kyseessä on Helsingin kaupungin toimistokalusteiden laajamittainen kilpailutus. Input interior, Pohjoismaiden johtava itsenäinen sisustusalan konserni, on allekirjoittanut sopimuksen toimistokalustehankinnoista Helsingin kaupungin kanssa nyt ensimmäistä kertaa. Hankintasopimuksen piirissä ovat Helsingin kaupungin eri toimialat sekä Helsingin Konsernihankinta Oy:n osakkaat.  Sopimukseen valittiin mukaan yhteensä 10 toimittajaa. Sopimuskausi on kolme vuotta ja sitä voidaan jatkaa yhdellä optiovuodella.

– Input interior allekirjoittaa nyt sopimuksen Helsingin kaupungin kanssa ensi kertaa ja odotusarvomme sopimukselle on suuri. Yhä useammat toimistot siirtyvät pandemian jälkeen hybridityömalliin, johon voimme tarjota monipuolisia ja yksilöllisiä ratkaisuja sadoilta eri toimittajilta Suomesta ja eri puolilta Eurooppaa, sanoo Tapio Heikkilä, site manager Input interiorilta Helsingistä.

Haasteellisesta tilanteesta huolimatta Input interior on kasvattanut liikevaihtoaan joka kuukausi.

– Näen kasvaneen liikevaihtomme – jopa tänä haasteellisena aikana olevan osoitus siitä, että alalla on ollut todellinen tarve tuotantolaitoksesta riippumattomalle sisustusyritykselle, jolla on tehokkaat prosessit ja, joka vastaa täysin asiakkaiden tarpeisiin ja odotuksiin, sanoo Tapio Heikkilä.

Input interior aloitti toimintansa Helsingissä vuonna 2017 ja on kasvattanut liikevaihtoaan viime vuoden aikana 10 miljoonasta 12,5 miljoonaan euroon. Kasvun on mahdollistanut mm. sopimukset Hanselin, Kuntahankintojen ja Sarastian kanssa sekä useat suuret projektit kuten esimerkiksi K-ryhmän uusi päätoimitalo K-Kampus ja Supercellin pääkonttori.

– Olemme erittäin iloisia Helsingin kaupungin luottamuksesta Input interioria kohtaan sekä siitä, että sopimuksemme kautta voimme tarjota tuotteita myös pienemmiltä suomalaisilta  huonekalutoimittajilta, joiden muutoin voi olla haasteellista päästä mukaan suuriin sopimuksiin.

Jätä yhteydenottopyyntö

Jätä yhteystietosi niin otamme sinuun yhteyttä!

Kiitos

Palaamme sinulle mahdollisimman pian.

Takaisin lomakkeeseen
Pahoittelemme.

Odottamaton tekninen virhe, yritä ystävällisesti uudelleen.

Takaisin lomakkeeseen