Työntekijämme

Katso, mitä työntekijämme ovat mieltä tehtävistään, mahdollisuuksistaan ja haasteistaan.

Emma Hulander

Minä vuonna aloitit työskentelyn Input interiorissa?

2014.

Mitä teet tällä hetkellä?

Tällä hetkellä liiketoimintamme Suomessa pitää minut kiireisenä. Huolehdin laskuista ja hoidan kaikki heidän talouteensa liittyvät asiat.

Mitä muuta työpäiväsi pitävät sisällään?

Työskentelen talousassistenttina sekä asiakas- että toimittajapuolella. Talousosastolla työskentelyssä mukavaa on se, että kaikki voivat tehdä lähes kaikenlaista. Työtehtävämme ovat siis todella monipuolisia. Aloittaessani ensisijaisena tehtävänäni oli tavarantoimittajien laskujen hallinta ja sen varmistaminen, että laskut syötettiin järjestelmään. Sittemmin vastuualueeni on laajentunut niin, että työnkuvaani kuuluvat myös asiakkaat ja liiketoimintamme Suomessa.

Mitä teet vapaa-ajalla?

Treenaan mielelläni erilaisia lajeja. Minusta on myös hauskaa kokeilla uusia ravintoloita, katsella televisiota tai vain hengailla ystävien ja perheen kanssa.

Missä olet työskennellyt aiemmin?

Opiskelin 4 vuotta kauppakorkeakoulussa taloutta, logistiikkaa ja markkinointia. Lisäksi olen työskennellyt erilaisissa myymälöissä, mm. kotikaupungissani Gällstadissa vaatekaupassa. Input interior on ensimmäinen työpaikkani opiskelemaltani alalta.

Miten päädyit tänne?

Hieman sattuman kautta. Etsin valmistumisen jälkeen talousalan töitä, ja koska pidän sisustamisesta, katselin olisiko sisustussuunnittelun saralla töitä tarjolla. Huomasin tämän työtehtävän Input interiorin kotisivulla. Koska kyseessä oli sekä talouteen että sisustamiseen liittyvä tehtävä, se oli täydellinen juuri minulle!

Oletko kokenut työssäsi unohtumattomia hetkiä?

Heti työskentelyn aloittamisen jälkeen osallistuin derbyyn – se on vuosittainen yritysten välinen turnaus, ja tällä kertaa lajina oli petankki. Olin työskennellyt vasta muutaman kuukauden, ja koko toimisto matkusti bussilla Malmöön. Emme voittaneet turnausta, mutta muistan sen upean tunnelman ja ajattelin että ”tämä on mahtava yritys!”.

Mikä on työssäsi vaikeinta?

Vaikeinta on pysyä vauhdissa mukana. On hauskaa, että työmme on niin monipuolista, mutta joskus eteen tulee asioita, joihin toivoisi voivansa käyttää enemmän aikaa. On myös haastavaa työskennellä uusien markkinoiden parissa ja omaksua heidän laskutusta koskevat säännöt ja määräykset.

Mikä on työssäsi mukavinta?

Mukavinta on vaihtelu. Työskentelemme kaikkien Input interior -konserniin kuuluvien yritysten kanssa, mikä mahdollistaa työskentelyn kullakin alueella. Koko ajan oppii uutta ja kehittyy. Täällä työskentely ei ole koskaan tylsää, vaan jokainen päivä kuluu uskomattoman nopeasti. Olen ollut täällä jo neljä vuotta enkä ole koskaan ajatellut ”onpa ikävää mennä huomenna töihin”.

Jätä yhteydenottopyyntö

Jätä yhteystietosi niin otamme sinuun yhteyttä!

Kiitos

Palaamme sinulle mahdollisimman pian.

Takaisin lomakkeeseen
Pahoittelemme.

Odottamaton tekninen virhe, yritä ystävällisesti uudelleen.

Takaisin lomakkeeseen